sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

Kameran takana 24/7

Päivää! Tai yötä. Tai iltaa. Tai jotain muuta sellaista vuorokauden ajaksi laskettavaa ajankohtaa?

Minä siis cossaan itseäni WOHOO
Täällä kirjoittelee täysin kameran tieltä poissa pysyttelevä persoona- eli siis valokuvaajana toimiva (toinen) Anna. Netissä tunnetaan myös nimimerkeillä Lurkkija sekä dragonlurker. Ikävuosia on juuri nyt 19, conissa tosin jo 20 plus rapiat. Hmmh, yleisesti voisin sanoa, että pidän animesta, mangasta ja piirtämisestä, ja se taitaakin aika hyvin kuitata mielenkiinnon kohteeni. Jep.

Eli miksi kuulun ryhmään... No kun minulle luvattiin tästä suklaata siis Sound Horizon on jo pitempään pyörinyt soittolistoilla ja Haikara sitten kysyikin kiinnostaisikos valokuvaajan paikka. Minä puoliunenpöpperössä sitten sanoin että joo, joten näin pääsi käymään. (Olen tosiaan jo kertonut, etten cosplayihin enää ryhdy, joten valokuvaajaksi siis! Ja onhan sitä valokuvaamisen tunnit käyty...)

Nappasin kuvan Haikarasta Desussa, eli tämmöistä sitten!
 Sound Horizon... Vain ilmestyi jostain minun elämääni ja se on siellä mystisesti roikkunut... Jonkin aikaa, paha sanoa, koska en millään saa päähäni milloin ensimmäisen kappaleen nappasin tai osaa varmuudella sanoa mistä. Joka tapauksessa! Siellähän se on, ja kuunneltua tulee. Voin häpeäkseni myöntää, etteivät kaikki stoorit takana ole tuttuja, ja käännöksiäkään ei ole kaikkia läpi luettu (osaan häpeäkseni vain vuosikurssin verran japania plus animehöpinät, mikä ei kyllä SH:n kääntämiseen riitä) - minulle se musiikki vain sattuu olemaan no. 1. No, lupaan mennä kaikki tarinat läpi, erityisesti Märchenin conia varten, niin en ole ihan ulapalla haha.

Valokuvausta on jonkin verran tullut harjoiteltua, mutta katsotaan nyt, saisinko skillzejä vielä teroitettua tässä vuoden aikana- varmasti kaikkien puvut ansaitsevat tulla hyvin ikuistetuksi <3

Juu, esittelyn taisikin olla siinä, ja koska pidin tavasta lopettaa postaus tyhmään  hauskaan kuvaan, niin...
Koska en löytänyt kunnon kuvaa Tetterestä kolmipyörällä, saatte Märchenin jota ei kyllä oikeastaan kiinnosta.
Auf wiedersehen!

10 kommenttia:

  1. Mikä kamera sulla on btw? uiiuliuliu -media-assarimunapystyssä-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin tällä hetkellä semmonen puolijärkkäri kuin Canon PowerShot SX30 IS on käytössä, mutta vuodessa nyt voi tapahtua mitä vaan. Lähinnä toivon, ettei tuo hajoa tai mitään, koska parempaa en varmaan saa. ;v; (ja tuokin on siskon, mutta olen saanut käyttää sitä vapaasti sen jälkeen kun oma kamerani sanoi itsensä irti.)

      Poista
    2. Itseltäni aikain jo silloin löytyy oma canon eos 550D, joten sen voisin ottaa mukaan ja varmaan otankin. että vaadin silläkin kameralla kuvia! voisin ottaa koko tapahtumasta jotain con videoo derp. mutta tosiaan, odotan innolla että meille tulee henkilö jolla on kuvaussilmää (´u`)/ ja muuten btw, saanko sinulta sitten kuvia muokattavaksi? enemmän perustun muokkaukseen ja photoshopin runkuttamiseen. http://5ero.deviantart.com/ tuolla on jtn random shittiä. ei mun mtn suuria photoshoppailuja ja nuo on aika vanhoja, koska nykyisessä koneessa ei ole photoshoppia -sob-

      Poista
    3. I will also bring my camera with me, a friend is gonna play around with it during our photoshot if none is against it :D I use a Nikon D300s system camera, I will probably also be photographying the whole lot of us when I have time between the shoots ^^,

      - Zack/Märchen cosplayer.

      Poista
  2. Ooh, hienoa, että saatiin ihan kuvaajakin, tervetuloa mukaan! Ainakin tuo postauksen mukaan laittamasi kuva vakuuttaa, että taidokas kuvaaja meillä. :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja tarkoitin nyt siis NIIN tota Märchenin kuvaa.

      Poista
    2. Kiitos |3 No, uskon vakaasti siihen että määrä takaa laadun... Tai jotain sinnepäin, eli kyllä nyt JOKU kuva silloin tällöin onnistuu niistä viidestäkymmenestä X''DDD

      Ja tuo Märchenin kuvahan on valokuvausurani huipennus *nyöknyök* :''D

      Poista
    3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    4. No taktiikkahan se on sekin! Mutta hyviä kuvia varmasti saadaan!

      Kyllä, niin taiteellinen ja henkevä otos, vetää ihan sanattomaksi. : D

      Poista