lauantai 16. kesäkuuta 2012

Tervehdykset.


Rakkaan masokistimme Jenskin (tuttavallisemmin kai Haikara vielä teille) sanoja lainaten, "olisi helpompaa meille molemmille, jos luovuttaisit nyt", täytynee heti todeta että ei, ei se ole kenellekään helpompaa.

Nimeni on siis Murkki, oikeassa elämässä Hanna-Stina tai ihan Hanna vaan, ja minut on aika lailla vasten tahtoani vedetty tähän ryhmään mukaan koska:
  a) en ole mikään himokossaaja
  b) en edes osaa ommella
  c) minulla on karseat ulkonäköpaineet itseeni → ei kauheen kiva kossaajalle :D

Onneksi viimeiseen ainakin jonkinlaista helpotusta tuo se fakta, että vartalonmuotoni kai sopii edes vähän enemmän tällaiselle vanhalla ja raavaalle miehelle, kun vielä tulee viitta ja parta peittämään turhat naiselliset muodot, kuin kuolleelle kapellimestarille, joka on kyllä enemmän se haavepukuni kuin tämä Siniparta.

Ei sillä, että mitenkään inhoaisin Sinipartaa! Ei, ei, ei, ei. Ymmärsitte ihan väärin. Olen aina rakastanut Akio Ohtsukan ääntä ja siis voi luoja, kun kuulin herran ensimmäistä kertaa tässä roolissa niin olin ihan sulaa vahaa. Aaaaahsdsfkdsh! Mutta se, miten suurta kunniaa tulen tuottamaan tälle ihanan hullulle hahmolle, jää nähtäväksi. Tuossa jo alhaalla näimme ensimmäisen hätähuudon, mutta hyvin vahvan veikkauksen annan, että se ei tule jäämään viimeiseksi. Pahoittelut jo näin etukäteen.

Huhu muuten kuuluu, että armas vaimoni olisi jo varattu jollekulle toiselle... JK.

Enköhän ole tähän hätään turissut ihan tarpeeksi kossista, siirrytään vähän muihin faktoihin. Nimeni jo tuossa ylempänä teille anteliaasta annoin, mutta kerrotaan nyt vaikka, että vaikka lähenenkin jo 21 ikävuotta, niin asustelen vielä toistaiseksi vanhempieni nurkissa, Raumalla, kun olen vähän feilaillut elämässäni näin lukion jälkeen.
 Toisaalta kiire ei ole mihinkään, eka välivuosi sujui rattoisasti jumalan selän takana eli suomeksi Joutsenon opistossa opiskellen Japanin kielen perusteet, mutta tämä toinen välivuosi on ollut aika tuskaa niin vanhempien ininän kuin yläasteella vietetyn työharjoittelun vuoksi. On ne teinit niiq niin ihqi. Mutta siis oikeesti, lähinnä haluaisin vain pois vanhempien luota ja onneksi siihen on nyt tulossa muutos syksyllä, jolloin ainakin näillä näkymin olisin muuttamassa Jyväskylään opiskelemaan niinkin kiehtovaa alaa kuin International Business. Pidetään nyt kuitenkin toistaiseksi peukkuja myös yliopistojen suuntaan, ok?

Ja ellei se ole käynyt vielä täysin selväksi, niin tunnen tämän ihme Haikara nimisen tyypin ihan IRL; tapasimme ensimmäisen kerran kai jo ihan yläasteikäisinä, mutta kiusattu&kiusaaja -suhteemme syveni vasta, kun jotenkin kummasti pääsin hurahtamaan Sound Horizonin maailmaan tuossa noin, err, kolmisen vuotta sitten kai? Ja ei siitä kai sen enempää, derp.


Ja jotta ylipitkä esittely on ylipitkä™ ei kävisi liian pitkäksi, taidan sen tähän lopetella.

Eiku vielä ihan btw jos jotakuta kiinnostaa, olen itse joku jämpti 170cm pitkä. Tiedä vielä hankinko korollisia kenkiä.

9 kommenttia:

  1. "kiusattu&kusaaja-suhteemme"

    Itken
    koska se on totta

    yhyy

    (lisäksi mitä paljastelet täällä suuria salaisuuksiani aka, lempinimi ja masokistius :'D)

    Mutta jeiii~!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun kerran olet saanut minut ryhtymään tähän hommaan, niin kaipa sitä täytyy maksaa potut pottuina takasin. C:

      /punches your face

      Poista
  2. Mukavaa, cossini saa aviomiehen. Minä kun ajattelin että Siniparran osallistumiseen tähän ryhmään 0,00001% mahdollisuus. Pitänee alkaa lotota. :''D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, katsos kun pitää tälläsille vankoille crossplayjaajillekin olla joku hahmo. :-D Eikun emmää tiiä, en oikeen usko et mikään muu olisi sopinut, yhy.

      Mut odotan mielenkiinnolla tapaamistamme! Anikin foorumeilla ainakin luki, että olisit Jyväskylästä, joten hyvällä lykyllä voinemme tavata jo ehkä syksyllä, mm?

      Poista
    2. Olin jo aikeissa laittaa ehdotusta sosiaalisoinnista tuohon ekaan viestiin, mutta ajattelin sen olevan liian hyökkäävää. :''D Me olemme Nian kanssa aika kovia pysyttelemään kotona keskenämme, joten sosialisointi kuulostaa oikein hyvältä!

      Poista
    3. Siis ihan itsekin olen introvertti, että eipä tässä mitään! :D Ehkä voin houkutella vaikka teitä sitten erinäisillä Sound Horizon tavaroilla pimeään luolaani, fufufuu....

      ... tosin vaikka olisi kiva tavata niin pidän silti peukkuja myös niille yliopistoille. o7

      Poista
    4. Yllättävän hahmovalinnan tosiaan vetäisit, mutta eipä siinä mitään! Hauskaa saada erillaisia hahmoja mukaan ryhmään. Pointsit sinulle rohkeasta valinnasta ja cosplay-haasteeseen tarttumisesta. Heittele vain vapaasti avunhuutoja puvun suhteen, autetaan jos osataan!

      Ja tervetuloa vain Jyväskylään jos tänne päädyt ja tavataan ihmeessä. (Ollaan tosiaan Hakkiksen kanssa aika mädäntyneitä omaan kämppäämme, köh köh...) Mutta peukut pystyyn myös yliopistoille, jos ne olisi enemmän sinun juttu!

      Poista
  3. Hehheh, ollaan Murkki melkeen samoissa kengissä, sillä mäkään en oo mikään vakituinen cossaaja, ompelutaitoni ovat surkeat ilman ohjaavan opettajan (tai tässä tapauksessa äidin) apua, ja omaan pari ulkonäköön liittyvää kompleksia ^^' *high five*

    *..suunnittelee ajankohtien urkkimista ja Murkin pimeään luolaan änkemistä muiden kanssa samaan aikaan* ^^

    Joo, eipäs tässä muuta kai. Onnea asun tekoon, ihailen sua asuvalinnasta, varsinkin koska asu saattaa olla aika kuuma kesällä O.o

    VastaaPoista
  4. Hehee, täältä löytyy kai pari kaveria, jotka omaavat huomattavasti enemmän ompelutaitoja kuin yours truly. Mutta Siniparran asussa ei nyt tunnu olevan mitään aivan erityisen hankalia kohtia, joten toivottavasti pärjäisin jonkun Suuren Käsityölehden ohjeilla, jää nähtäväksi.

    Kaikki vaan pimeään luolaani o/!

    Kiitokset. Näin voinenkin kai paljastaa, että omaan äärimmäisen huonon lämmönsietokyvyn, joten lämpöhalvaukset here I come! :D

    VastaaPoista