sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Heissan kaikki!

Löysin vihdoinkin aikaa ja tarmoa kirjoittaa tämän esittelyn itsestäni. Joten, olen siis Milla, tosin netissä usein liikuskelen nimimerkin Gwendoly alla. Minua voi kutsua Gwendolyksi tai Gweniksi tai miksi haluatte, mutta netin ulkopuolella suosin omaa nimeäni. Ei minua kukaan ikinä kutsu Gwendolyksi kasvotusten, se olisi outoa. Eli olen siis Milla, 17-vuotias, ensi vuonna täytän 18. Järvenpäässä asustelen tällä hetkellä ja käyn lukiota myös täällä.

Olen melko uusi Sound Horizonin ihmeellisessä maailmassa mutta innokkaasti rohmuan kaikkea uutta tietoa siitä. ´u` Tosiaan, vaikka en ole tiennyt Sound Horizonia edes vuotta ehdin siitä jo cossin tekaista Traconiin. Eli ryhmä ei siis tule olemaan ensimmäinen kerta kun Sound Horizonista, taikka Märchenistä, cossailen.


Tästä pääsenkin kätevästi aiheeseen Märchen -ryhmä. 
Löysin tämän ryhmän sattumalta joskus kesäkuun alkupuolella ja arvatenkin innostuin tosi paljon, että Suomessa järjestetään tällainen. Ihan ensimmäisenä piti tarkistaa oliko suosikkityttöni Märchenistä, Buranko tai Schneewittchen, vapaita hahmoja. Hieman haikeana jouduin toteamaan että ei, mutta aloin sitten pohtia josko voisin olla Lumikin ilkeä kuningatar äiti(puoli). Aloin heti lämmetä ajatukselle, koska pidän hänen kohtauksistaan tosi paljon, eikä hahmoa cossata kamalasti. Olen nähnyt vain kaksi muuta ihmistä jotka ovat häntä cossanneet. Lisäksi olisi siistiä cossata pahista, sillä yleensä cossaan vain "hyviä" hahmoja~ 
Heti ryhmän löydettyäni en kuitenkaan voinut suinpäin rynnätä mukaan, koska olen jo neljänä vuotena peräkkäin ollut mukana tanssikisaryhmässä ja kisat on melkein joka vuosi ollut päällekkäin Desuconin kanssa. Päätin kuitenkin (hieman haikeana aluksi, mutta nyt jo tyytyväisenä) olla hakematta kisaryhmään tänä vuonna, yhtenä pää syistä että pääsisin mukaan tähän ryhmään. Nyt siis voin liittyä iloiseen joukkoonne ilman huolia päällekkäiksyyksistä~ 

Asusta sen verran, että aloitan sen tekemisen luultavasti vasta ensivuoden puolella keväällä. Lupaan että teen sen, niin kuin kaikki muutkin cossini, huolella ja mahdollisimman yhdennäköiseksi kuin Märchen konserteissa! Teen asujani yleensä äitini auttavan käden kanssa, tosin mahdollisimman paljon teen aina itse. Äiti lähinnä auttaa kaavoituksessa.



Näkyillään täällä blogissa ja toivottavasti myös tulevissa coneissa~! ´v`

7 kommenttia:

  1. Vielä kerran; Tervetuloa mukaan. :'3 Hienoa, että saadaan erillaisia hahmoja ryhmäämme. Pahan äitipuolen puku on upea, joten en malta odottaa asuasi! Odotusta nostattaa senkin, että Lumikki-cossikin oli niin hieno, joten tästäkin asustaa tulee varmasti aivan näköinen.

    Ja kuten jo tuolla jossain sanoin niin minunhan pitäisi olla tekemässä tekstiilihistorian esitelmää... Hups. Piti kuitenkin päästä heti hehkuttamaan tänne, kun huomasin sinun julkaisseen esittelysi. :'D Tsemppiä cossin kanssa, kiva että ole mukana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoskiitos, ilo on ihan minun puolella~ ´v` En tiedä miten olisin kestänyt olla Desuconissa jos en olisi tullut mukaan. Mutissut varmaan nurkassa ja vakoillut teitä harmissani.
      Minäkin odotan kaikkien muiden asujen näkemistä! En malta odottaa Desua~

      Poista
  2. Hi hi hii nyt uskalsin päivittää tuon Ryhmän jäsenet puolenkin. Aaaa ihania ihania sivuhahmoja, ja lisää ihania pukuja minulle hypisteltäväksi. ..Siinä sitten meneekin koko coni, kaikkien vaatteita vain hypistellessä...

    Tästä keskusteltiin jo tumpussa, mutta Miki hahmojen yhteiskuva on ehdoton must kun kerran löytyy Alte-Rosekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä niin, tulee varmaan minullakin muiden asuja kuolailtua, joka on sinäänsä hieman pelottavaa jos miettii hahmoni kannalta..

      Kylläkyllä! *u* Eeppisiä kuvia, kyllä kiitos!

      Poista
  3. Uijui, nyt löytyi äitipuolikin mukaan ~ owo Tervetuloa miunkin (ja siskoni, joka on mukana Burankona) puolesta mukaan~!

    - Ryhmän Schneewittchen

    VastaaPoista
  4. Ooooh, tervetuloa! Otinkin sinusta kuvan traconissa, hohoho. niinkuin kaikista muistakin märchen cosseista!♥ fu fu fu~

    VastaaPoista
  5. Hei kaikki,
    Nimeni on herra, Rugare Sim. Asun Hollannissa ja olen tänään onnellinen mies? ja sanoin itselleni, että jokainen lainanantaja, joka pelastaa minut ja perhettäni huonosta tilanteestamme, aion ohjata henkilöä, joka etsii lainaa hänelle, hän antoi onnellisuuden minulle ja perheelleni, tarvitsin eurolainaa 300 000,00 aloittaakseni elämäni kokonaan, koska olen yksin isä ja 2 lasta ja tapasin tämän rehellisen ja Allahin pelossa olevan miehen lainanantajan, joka auttaa minua 300 000,00 euron lainalla. Hän on Allahin pelossa oleva mies, jos tarvitset lainaa ja maksat lainan takaisin, ota yhteyttä häneen ja kerro hänelle, että (herra Rugare Sim) suuntaa sinut hänen luokseen. Ota yhteyttä herraan, Mohamed Careeniin sähköpostitse: (arabloanfirmserves@gmail.com)


    LAINANHAKEMUKSEN TIETOJA
    Etunimi......
    Toinen nimi.....
    2) Sukupuoli: .........
    3) Tarvittava lainasumma: .........
    4) Lainan kesto: .........
    5) Maa: .........
    6) Kotiosoite: .........
    7) Matkapuhelinnumero: .........
    8) Sähköpostiosoite ..........
    9) Kuukausitulot: .....................
    10) Ammatti: ...........................
    11) Mistä sivustosta olet täällä ...
    Kiitos ja terveisin.
    Sähköposti arabloanfirmserves@gmail.com

    VastaaPoista