sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Raportti miitistä ja jälkimainingit

Suru-uutinen: miitti on ohi. Itse ainakin olisin valmis uuteen vaikka heti, mutta joudumme nyt valitettavasti lykkäämään sitä hamaan tulevaisuuteen.

Raportti miitin tapahtumista (...ehkä turhan tarinoiva sävy, mutta evvk: haters gonna hate):
Murkki, Haikara, Gwendoly, Chihei-ko, KuroiWing sekä allekirjoittanut kokoontuivat Jyväskylän Matkakeskuksella, jonka jälkeen suunnattiin bussilla Murkin kämpälle. Matkan varrella jäätiin vielä venailemaan Niaa ja Hakkista, joiden tultua mentiin sisälle.

Ahtauduimme Murkin huoneeseen, ja käytiin esittelykierros. Tosin vasta pikaisen tee-esittelykierroksen jälkeen: Haikara raahaasi mukanaan puolet teearsenaalistaan. (Korjaan, kommenttien mukaan se olikin 1/5. Vaadin kuvia!) Oikean esittelykierroksen jälkeen herkut vietiin keittiöön (pahvilaatikosta tuli teepöytä) ja pohdiskeltiin hetki mitä tehdään ->  Murkki istutti meidät kattomaan Märchen LIVEä, ja meni itse kokkaamaan kanapastaa ja salaattia (kuulemma koska ei kestänyt enää tuijottaa Märchenin haaruksia ekassa biisissä sen jälkeen kun Haikara ne mainitsi). LIVEn aikana ahkeraa kommentointia ja lauleskelua, sekä pari "hehee, sun biisi!" toteamusta. Ruoan ollessa valmista LIVE pysäytettiin sopivasti kohtaan, jossa nunna kuoli ja sitä kuvaa sitten tuijotellen mussutimme ruokaamme. Mikä oli vähän häiritsevää, sillä nunnan tappo sen nälkää näkevä "äiti"...

Ruoan jälkeen taidettiin tehdä ekat kierrokset teetä halukkaille ja jatkettiin Märchenin katsomista samaan malliin kuin ennenkin ruokailua. LIVEn lopussa ne jotka kykeni (alias muistivat lyriikat), lauloivat myös Sound Horizon Anthemin. Teorioista käytiin pientä keskustelua.
            Laulaminen ei tietenkään vielä loppunut: Murkki pisti karaokevarusteet pystyyn -> ne joita edelleen laulatti, lauloivat karaokea. Osa ei kuitenkaan sille lämmennyt, joten laulaminen vaihdettiin noin kymmenen (?) biisin jälkeen pelikortteihin ja herkkuihin: lattia oli osittain "vuorattu" makuualustoilla ja keksit, mokkapalat sekä popcornit lastattiin pelialueelle (josta ne siirrettiin sivumpaan nopeasti pois edestä). Korteilla sitten pelattiin erä ristiseiskaa, sekä vähän kympin kaatoa. Suurimmaksi suosikiksi kuitenkin ilmeni reaktiopeli Tarja, jossa melkein kaikki olivat mukana huutamassa ja läiskimässä käsiään lattiaan korttien päälle. Murkki sai pelistä lievän päänsäryn loppuillaksi, mutta ainakin peli toimi hyvin ujompien jäänmurtajana.

Haikara vetäytyi parin erän jälkeen sivumpaan suunnittelemaan roolipeliä, josta tulikin suuri suosikki: siitäon erillinen postaus.
            Roolipeliä sitten jatkettiin myöhään yöhön, oisikos ollut puoli yhteen asti. Peli päätettiin kutakuinkin ja alettiin valmistelemaan nukkumaanmenoa. Nia ja Hakkis lähtivät toisaalle yöksi, joten Murkin huoneeseen jäivät Murkki omassa sängyssään, sekä 5 tyttöä lattialle riviin ahtautuneena. Siitä sitten voidaan kiistellä oliko tarpeeksi tilaa vai ei ja että oliko liian kuuma, mutta joka tapauksessa taidettiin me ihan hyvin nukkua ja huone hiljeni yhden ja kahden välillä, tarkkaa aikaa en osaa sanoa.

Aamulla herättiin sitten useaan otteeseen sillä eräs H:lla alkava oli unohtanut omat herätyksensä päälle, mutta lopullisesti nousimme ylös ysin ja kympin välillä: aamiaista syötiin, teetä tehtiin (Haikaralle ja allekirjoittaneelle lähinnä), puhuttiin yöstä sekä hierottiin niiden epäonnisten hartioita, jotka olivat nukkuneet huonoissa asennoissa. Niaa ja Hakkista odotellessa Murkki pisti pystyyn jonkun pelinsä (Tekkenkö se oli?), jota pelattiin edellämainittujen tuloon asti.
           Roolipelaaminen oli ollut niin hauskaa, ettei sitä vielä pudotettu. Itsensä ulos pelanneet hahmot keksivät uudet ja Gwendolykin päätti tulla mukaan. Toinen erä alkoi, ja peli jatkui aina lähtöön asti, joka koitti noin puoli kahdelta. Nia ja Hakkis suuntasivat omaan suuntaansa, me kuusi muuta matkakeskukseen. Sieltä sitten loputkin hajaantuivat omille teilleen, kotimatkalle.

Toivon kaikkien lähteneen miitistä hyvillä mielin! Joillakin saattoi olla kivempaa, joillakin vähän tylsempää, mutta eiköhän kaikki kokenut jotain miellyttävää ja uutta. Minä ainakin join monta litraa erilaisia tee-makuja, poltin kieleni, sain vähän musiikkitiedostoja, puhuin Sound Horizonista niin paljon kuin huvitti, näin Märchenin LIVEn HD:nä, ropetin, tutustuin uusiin ihmisiin... ja pidin hauskaa :) Kiitos kaikille vielä kerran! Kommentteja alle!

...kertokaa toki, jos unohdin jotain olennaista/kivoja yksityiskohtia

6 kommenttia:

  1. Tää on kyllä oikein hyvin tiivistetty kertomus miitistä! Tarja toimi oikein hyvänä jään rikkojana! Kaikilla taisi olla hauskaa päiden hakkaamisesta ja käsien kipeytymisestä huolimatta. Myönnän huutaneeni tosi usein Terja tai Terve Tarja yms.

    VastaaPoista
  2. Korjaus, tee arsenaalista oli mukana ehkä se 1/5 osaa. Pitää kai ottaa siitä kuvia joku päivä ahahahha.

    VastaaPoista
  3. Unohdit mainita minun upean Sound Horizon -kokoelman tietenkin. u________u son, i am disappoint. (lisäksi tuntuu kuin Märchenini olisi tartuttanut ton evvk:n sinuun nyte.)

    Vizi vizinä, tuossa on varsin hyvä tiivistys! Yksikohtia toki puuttuu, mutta kaikki voivat värittää tarinaa nyt kommenteillaan. Esimerkiksi minähän lähdin siksi kokkaamaan, kun en enää kestänyt tuijottaa Märchenin haaruksia Hikari to Yami no Monogatarissa (Kiitokset Haikaralla sen mainitsemista, kiitos). :T

    Ja Tarja antoi minulle ihanan päänsäryn loppuillaksi, ahhh. Ei nyt onneksi ollut mitään harvinaisen pistävää laatua se.

    Lisäksi paljon tuon H:lla alkavan kiusaamista viikonlopun aikana omalta taholtani, vasta joululomalla sitten seuraavan kerran, dang it. ;_;

    VastaaPoista
  4. Älkää sitten vaan ajatelko että mulla oli tylsää koska olin niin passiivisen oloinen aluksi, se johtui vain omasta awkwardiudestani (hienosti käytän englantilaisia sanoja suomeksi) ja siitä että häpeäkseni en osaa varmaan yksiäkään lyriikkoja kokonaan ja JOTKUT MUUT LAULAA IHAN HIEMAN PAREMMIN KUIN MINÄ... lauloin vain hiljaa ja niissä kohdissa jotka osasin.. ´n`

    Mutta miitti oli kyllä parin viime kuukauden kohokohta luultavasti Tracon viikonlopun jälkeen~~ Hyvä yhteenveto, Liva!

    VastaaPoista
  5. ...ota joo Haikara kuvia sun teearsenaalista, tossako on 1/5?! Oisin ehkä uskonu 1/3 mut 1/5 on jo aika... :D

    Jätin yksityiskohdat vähän vajaiks kun a) en muistanut ja b) pelkäsin ettette tykkää jos tulee liian pitkä tarina-reportaasi :D Mut jos haluutte niin voin kommenttien kertyessä lisäillä näitä yksityiskohtia, ovat kyllä mahtavia ^^

    Ahaa! Tarja oli siis hyvä jäänmurtaja, hyvä tietää :) Totta, nyt kun mietin niin ilmapiiri tais kohota sen jälkeen huomattavasti.

    VastaaPoista
  6. Hei kaikki,
    Nimeni on herra, Rugare Sim. Asun Hollannissa ja olen tänään onnellinen mies? ja sanoin itselleni, että jokainen lainanantaja, joka pelastaa minut ja perhettäni huonosta tilanteestamme, aion ohjata henkilöä, joka etsii lainaa hänelle, hän antoi onnellisuuden minulle ja perheelleni, tarvitsin eurolainaa 300 000,00 aloittaakseni elämäni kokonaan, koska olen yksin isä ja 2 lasta ja tapasin tämän rehellisen ja Allahin pelossa olevan miehen lainanantajan, joka auttaa minua 300 000,00 euron lainalla. Hän on Allahin pelossa oleva mies, jos tarvitset lainaa ja maksat lainan takaisin, ota yhteyttä häneen ja kerro hänelle, että (herra Rugare Sim) suuntaa sinut hänen luokseen. Ota yhteyttä herraan, Mohamed Careeniin sähköpostitse: (arabloanfirmserves@gmail.com)


    LAINANHAKEMUKSEN TIETOJA
    Etunimi......
    Toinen nimi.....
    2) Sukupuoli: .........
    3) Tarvittava lainasumma: .........
    4) Lainan kesto: .........
    5) Maa: .........
    6) Kotiosoite: .........
    7) Matkapuhelinnumero: .........
    8) Sähköpostiosoite ..........
    9) Kuukausitulot: .....................
    10) Ammatti: ...........................
    11) Mistä sivustosta olet täällä ...
    Kiitos ja terveisin.
    Sähköposti arabloanfirmserves@gmail.com

    VastaaPoista