maanantai 5. marraskuuta 2012

Pikkujoulu sesonki START!

OHI ON!!111 *O*

Päivä: 17.-18.11.2012
Paikka: Jyväskylä, Murkin kerrostalosolukaksio, tarkemman osoitteen voi halutessaan tiedustella asianomaiselta, mutta Kuokkalan alueella.
Aika: Alustavasti lauantain junaksi on päätetty Jyväskylässä perillä 13:36 olevaa junaa. Sunnuntain pakojunasta ei olla keskusteltu, ehdotuksia otetaan vastaan.
Ilmoittautuneet: Murkki (majoittaja), Liva (järkkäri), Haikara , Gwendoly, Chihei-ko, KuroiWing, Anzu MÄR 5ero(??), Nia, Hakkis 

Tavaralista
En nyt ala partioretkien tapaan söpösti listaamaan kaikkea tarpeellista tähän, jokainen hoitakoot omat henkilökohtaiset tarvittavansa mukaansa, mutta muutama asia olisi kuitenkin hyvä huomioida:
nukkuma-alusta ja muut yöpymistarvikkeet

Kämpällä ei ole ylimääräisiä peittoja saati alustoja, yhden tyynyn tai päiväpeiton voin hätätapauksessa heittää, mutta siihen se sitten jääkin. Jos omasta takaa ei löydy tällaisia, osa tulijoista on tarjoutunut lainaamaan omiaan, kunhan vain ajoissa ilmoittaa tästä. 

Tämän lisäksi tosiaan saa mielinmäärin tuoda mitä itse haluaa. Lisää ruokaakiin voi aina tuoda, suositellaan ja toivottavaa, sillä nyyttärimeininki on kivaa.

Erikoiset tuotavat
- Haikaralla ei ole alustaa (KuroiWing lupautunut tuomaan!), tarjoaa oman vedenkeittimensä lainaan
- Liva tuo kertakäyttöastioita

Juna aika-taulut
Ahkerimmat ja nokkelimmat voisivat alkaa tutkimaan VR:n aikatauluja; suositukseni on, että etsitte junan, joka tulisi Tampereen kautta, niin luultavasti kaikki pääsisivät samalla junalla tulemaan. Haluttaessa voitte ehkä jopa valita saman vaunun yms.
(Näin nopealla tarkistuksella, täällä olisi Tampere-Riihimäki juna perillä 13:36, sopiiko siihen tähdätä, vai pitääkö jonkun lähteä silloin liian aikaisin liikkeelle?)


Tietenkään muut kulkuvälineet eivät ole poissuljettuja, mutta yritetään saada kaikki mahdollisimman samaan aikaan Jyväskylään, niin ei tarvitse kauhean tavaramäärän kanssa kauaa kyykkiä toimettomana.

Jyväskylässä liikumme luultavammin kämpälle joko kävellen tai bussilla, joka tekisi 3,20 euroa per nassu. Säävarauksella liikutaan, sillä moni haluaa varmaan välttää tuon suolaisen hinnan, mutta tutkitaan myös tavaramäärää ja mielipiteitä, kiitos. Matkakeskukselta on noin muutama kilometri matkaa kämpälle, mutta siinä on välissä suht loiva ja pitkä silta, joka voi olla hieman tuskaa kävellä, mutta tarjoudun myös itsekin ottamaan harteilleni kannattavaa. Tulen kuitenkin itse niin kevyellä kantamuksella vastaan.


Ehdotettu on myös tilataksin ottamista, saattaisi olla halvempi kuin bussi, asiasta keskustellaan vielä. 


Murkin kauppalista 
Tähän listaan saa sisällyttää niin herkut kuin ihan ateria-ainekset. Vieläkään ei ole sovittu, kokataanko kämpällä jotain illallista, vaiko haetaanko jotain *~terveellistä~* lähiruokaa pizzan ja kebabin muodossa. Ehdotuksia otetaan vastaan, listatkaa vain halujanne ja katsotaan mitä päädytään ostamaan. Kustannukset jaetaan porukan kesken ja raha kerätään sitten miitinkin aikana. 
Tällä hetkellä ehdotuksena on tehdä kanapastaa ja sen kanssa jotain salaattia sivussa?
Asunnosta löytyy kylmäkaappi (säilyttää pakastettavat niin ja näin), mikro ja hella, vedenkeitin on tulossa. 

Kokkausvälineinä löytyy paistinpannu, pieni ja iso kattila, pienehkö uunivuoka, muovikulho, desimitta sekä parit puukot ja paistinlastat. Ruokaakin voi aina tehdä kahdessa erässä, emmeköhän me jotain keksi.

- Hedelmiä
- Sämpylöitä
- Pastaa
- Kanasuikaleita
- Kermaa
- Salaattiainekset
- Juotavia?? (Määriäkin voitte heitellä, suunnitelmissa limsaa ja mehua ainakin. Tarvitaanko maitoa kuinka paljon? Ja kelpaako rasvaton vai jokin muu?)
jne... ehdotuksia pls, mitä esimerkiksi haluatte juuri aamiaiseksi. Lisäksi millä haluatte herkutella, sekä tietenkin juotavat, jotta saataisiin ne ainakin ajoissa jääkaappiin kylmenemään.


Ohjelmisto
Ehdotettuna löytyy karaokea, live(je)n katsomista, korttipelejä, teorioista keskustelua, cossikokemusten vaihtoa, mahdollisen cossiesityksen suunnittelua ja ehkä roolipelaamistakin, riippuen väkimäärästä. Kaikkeen ei ole pakko tietenkään osallistua, mutta mukanaoloa suositellaan ja kaikilla tietenkin hyvä mieli päällä! 



Tehdään tästä mukava kokemus kaikille ja pidetään hauskaan Sound Horizon teemalla!

76 kommenttia:

  1. Noista junista sen verran, että minä voisin olla valmis lähtemään aikaisemminkin, jos muut on siihen halukkaita/jaksaa. Olen siis tulossa täältä stadin suunnalta. Tuo juna jota yllä ehdotettiin lähtisi luultavasti siinä yhdeksän jälkeen täältä Jäkestä, mutta katsoin toista junaa joka lähtee 7:18 (Järvenpäästä) ja on Jyväskylässä 10:36. Tämä tietty merkkaa sitä että Helsingistä tulevien pitää lähteä vielä aikaisemmin, enkä sitten tiedä miten muiden junat menee. Mutta ainakin täältä suunnalta matka kestää semmoset kolme tuntia ja 20 min niin siinä nyt ehtisi ottaa vielä pienet yöunien jatkot. :''> Mietin tätä koska kuitenkin jos kaikki on perillä siinä 13.30-14 ja kämpillä ollaan vielä myöhemmin, niin siinä on mennyt jo melkein puolet päivästä. Tietty tämä on kiinni siitä kuinka paljon aikaa me halutaan että meillä on vietettävänä, mutta meidän ohjelmalistan aktiviteettien määrän perusteella enemmän aikaa olisi luultavasti kaikista kivempaa ja kun ihmisiä tulee melko kaukaa niin olisi kiva varmaan muutenkin, kun seuraavana päivänä jo lähdetään.

    VastaaPoista
  2. Kauppalistaan maito, kinkku (leivän päälle) ja voi! Varmaan muutama limsapullokin, tai jääteetä ja sipsiä.
    Kanapasta ja salaatti kuullostaa kyllä hyvältä.

    Itse voin lähteä vaikka kuinka aikaisin (tosin Tampereelle porista ei ole edes pitkä aika). Itselläni on sekä torstai että perjantai silloin vapaana, hahaha. Matka seura kyllä kelpaisi takaisinkin päin, joten roikun varmasti junalla tampereen suutnaan menevien mukana.

    (Ja Liva, jos näet tämän, tuo minulle Maria Antoinette teetä, ja Irish morning tea-lajiketta thé huoneesta, maksan takaisin.)

    VastaaPoista
  3. Ohh, syy miksi ehdotin tuota myöhäisempää junaa oli juuri sen takia, että en tosiaan tiedä kuinka monet ovat halukkaita lähtemään aikaisin aamusta liikkeelle. XD Mutta hyvä, jos energiaa löytyy, itse olisin varmaan murissut ja sanonut haluavani nukkua raskaan kouluviikon jälkeen, keh keh. Mutta katsellaan ja kuunnellaan muiden ehdotuksia vielä!

    Ja jes pls, kaikki nyt kauppalistaan listaamaan tavaroita ja sanomaan mielipiteensä ruoasta!

    VastaaPoista
  4. Jaa että miten energiaa riittää... Vasta nyt kunnolla miettiessäni tajusin: mun matka saattaa kuulua pisimpien joukkoon. Se koostuu vartin automatksta pysäkille, reilu tunnin bussimatkasta Helsinkiin, vaihto Kampista Rauttikselle, ja sit junamatkasta joka kestää noin 3h30min. Yhteensä (bussin ja junan välinen odotusaika mukaanlaskettuna) matkani kestää noin 5 tuntia, vähän reilu.

    Iskin silmäni yhteen suoraan junaan Helsingistä Jyväskylään, Intercity2 85. Lähtee Helsingistä 9.06 ja perillä 12.39. Tolla jos tuun mun tarttee herätä 6.15, sillä lauantaiaamuna kulkee bussit vaan tunnin välein. Ton aikasemmin en sit haluu herää, viikolla herään aina samaan aikaan. Mä kyl aattelin kysyy vanhemmilta jos ne haluis heittää mut Tikkurilan asemalle (sillon herätys olis varmaan 7.30 ^^) mut ellei ne mee niiden yrityksen tiloihin siivoo tai jtn, niin tuskin heittävät.

    Tsekkasin myös bussiyhteydet, suosin junaa.

    Ok Haikara! Haluutko vielä toivoo paljonko niitä? Täydet 100g? (Eikös se ollu se maksimi?)

    VastaaPoista
  5. Miitti vain lähestyy lähestymistään : D

    Kuten aikaisemmin mainitsin pystyn tuomaan ylimääräisen makuualustan vaikka Haikaralle(Kyseessä siis sellainen jumppapatjan sorttinen alusta. Ei kai ole liian ohut?(Prinsessa ja herne ei onneksi kuulu Märchenin kappaleisiin. Sori, huono vitsi)) Voin myös tuoda ylimääräisen makuupussin jos tarve.

    Voisin koettaa leipoa jotain naposteltavaa miittiin tuotavaksi. Kotitalouden arvosana oli yläkoulussa kymppi, mutta onnistuminen riippuu ihan tähtien asennosta. Miltä ruutukeksit tai muffinit kuulostavat? Pitäisikö kokeilla jotain muuta? Kanapasta ja salaatti lämpimänä ruokana kuulostavat hyvältä.

    Kauppalistalle en keksi mitään välttämätöntä lisättävää. Ehkä juustoa leivän päälle tai jotain. Kannatan Haikaran jäätee ehdotusta.

    VastaaPoista
  6. Liva, haha mielestäni 100g ei oo ees maksimi, oon lahjaksi saanut varmaankin 300g pussillisen. Mutta 100 grammaa molempia kuullostaa hyvältä!

    VastaaPoista
  7. Haikara: Höh, mulle ei oo tarjoiltu noin isoja kokoja :D Mut joo, tuon!
    KuroiWing: Ei ollu huono vitsi, nauroin bussissa ^^

    Viikko miittiin! Huiiih, en malta oottaa! Tuon muuten suklaamuffineja, tiedoksi niille jotka pohtii mitä tois. Lähinnä ettei nyt ihan kaikki tois samaa :) Tuli tässä mieleen, että mä ainakin haluaisin varata sen mun junalipun ennakkoon, niin ois kiva jos ne saatais päätettyy vaikka keskiviikkoo mennessä. Ja sit semmonen et junissa, etitäänks me toisemme puhelinten avulla vai kerronks esim mä järkkärinä tuntomerkkini niin miittiläiset tunnistaa ees jonkun?

    VastaaPoista
  8. Huhujen mukaan junissa voi valita vaunun ja vissiin jopa paikkansakin etukäteen, että voisitte silleen keskustella. ;) En tiedä moniko teistä tapasi Traconissa toisensa, mutta minä ainakin aion tuoda sitten Jyväskylässä omaksi tuntomerkikseni tällaisen Märchen RE ison kansikuvan mukanani. o7

    Btw, sain kämppistänikin varoitettua, nähtäväksi jää ottaako hän riskin ja jää tänne, vaiko karkaa muualle. Tietenkin toivomme jälkimmäistä, krhm.

    Saanko miä toivoa mokkapaloja, teehee? 'u'

    VastaaPoista
  9. Jaa että mokkapaloja... Eiköhän me saada joku tekee niitä sulle ;) Minä sitten jos ei kukaan muu uskalla/omaa hyvää ohjetta :P

    En kyl ihan tiiä onnistutaaks me varaa kaikkii samaan vaunuun: Jos me haluttais kaikki samaan, niin ois pitäny varailla jo aikasemmin. Nytkin voi yrittää mutta mahikset heikkenee joka päivä. Mut junassa seilailu ja sylikkäin istuminenkin on keksitty XD

    Hmm, no jos mä annan lähempänä viikonloppua omat tuntomerkkini varuiks, jos jollakulla vaikka kännykkä päättää simahtaa, ja mä ku tuun aika alusta asti niin se on helppoa...

    VastaaPoista
  10. Murkki ja Liva, mie voin tehdä mokkapalat, tosin saa nähdä kuinka kuljetus toimii~ Lisäksi ajattelin leipoa wilhelmiinoja, jos joku kiinnostuu~~

    Aaapuva, kun tänään Haikara mainitsi, että voin tuoda hälle (äärimmäisen myöhäisen) lahjan miittiin, iski paniikki päälle. Olin ehtinyt jo melkeen unohtaa koko jutun oAo Mutta onneksi muistaa tässä vaiheessa, niin on vielä aikaa suunnitella.

    Makuualusta ja peitto + tyyny mukaan, check~!

    Varmaan itse saavun sillä 13:36 junalla, Tampereen kautta, kun muuten joutuu heräämään ihan liian aikaisin (Tämä juna lähtee Lahdesta kymmenen aikaan, puoli tuntia menee autolla Lahteen, ja pitää sitä aamupalaakin syödä, herranen aika!), tai vaihtoehtoisesti saapuisin joskus kolmen jälkeen, eikä se ihan taida olla hyvä ^^"""""" Neljä tuntia kun matkaan kokonaisuudessaan menee, jos kiirettä pitää.

    Tuntomerkiksi voin suoraan antaa, että etsikää kolmimetristä Märchen-huivia, niin varmana löydyn~

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suunnitelman muutos, tulen sittenkin bussilla, saavun kyllä samaan paikkaan, mutta puolisen tuntia aikaisemmin. Selvisi, että siten tulee myös kymmenen euroa halvemmaksi suuntaansa plus mie voin nukkua tunnin pitempään, kun bussilla menee vaan kaksi tuntia (logiikka, julkisen liikenteen suunnittelijat?), varsinkin kun ei tarvitse erikseen mennä Lahteen. *höpötys katkeaa tähän*

      Poista
  11. (@KuroiWing: ..Nauroin silti. )

    Mä voisin leipoa vaikka keksejä (nälkäänhän me ei tulla kuolemaan) ~ Äiti kans ehdotti että varmaan jotain suolaista (muutakin kuin siis ruoka) olisi kiva olla? Ihan miten vain mulle.

    Ja sitä sunnuntain lähtöaikaakin olis varmaan hyvä ruveta miettimään juu. Ensinnäkin, mihin aikaan luulette että kaikki jaksaa alkaa nousta ylös?

    VastaaPoista
  12. @Chihei-ko

    Ok, oon luultavasti muutenkin tulossa kaupunkiin tuolloin ajoissa, niin voin tulla sua tökkimään Matkakeskukseen sitten, teehee~.

    @Gwendoly

    Joo omanakin ajatuksena oli hankkia jotain pikkusuolaista, haluaisin tosiaan vähän ihmisiltä omia ehdotuksia, ettei mun tarvitse tuskailla kaupassa ja miettiä, tykkäättekö te enemmän colasta vaiko hedelmälimppareista esim, haha. Tällä hetkellä omana ajatuksena olisi hankkia muutama purkki mehua, limpparia kanssa muutama pullollinen (cokis 2-pack ainakin tarjouksessa k-marketissa!!), jo listatut ruoat, sekä tosiaan jotain sipsiä?? Kun meitä näin monta on kerran tulossa, pitäisi ainakin olla kunnolla rahaa tuhlata noihin herkkuihin. :')

    VastaaPoista
  13. Hehe, meitä on tulossa vaan 8-9, ei nyt hankita ruokaa koko armeijalle ;)

    Flunssa tuli ja iski mut toipilaaksi, mutta taudit ei mussa pitkään pysy: uskon olevani kunnossa viikonloppuun mennessä, mitä nyt vähän voitte muistuttaa etten laula ääntäni käheäksi :D

    Kiva Chiheisen jos tuot mokkapaloja, mä en nyt ihan oo leipomiskunnossa. Vähän harkitsen uudelleen mitä tuon, mut ne suklaamuffinit kyl on nopeita ja perjantaina oon jo terve.

    Mä oisin mieluusti tulossa sillä aikasemmin ilmottamallani junalla: saan kyydin Tikkurilaan eli herätys on just sopiva.

    Hmm, olikos mulla vielä muuta... Ainii sunnuntain herätys: mä ehdottaisin heräämistä siinä kasin aikoihin. Mulla ainakin on kuuden herätys maanantaina, en haluu viikonloppuna jonnekin kymppiin nukkua... Sori katkonainen viesti, pistin tähän nyt vaan kaiken mitä vaan muistin ennenkuin unohan ^^"

    VastaaPoista
  14. En ajatellutkaan, haha, mutta tarkoitin enemmän sitä, että kun on noin moni jakamassa kuluja, niin budjettikin voi olla aika suuri. :) Yritän kuitenkin alle viidessä eurossa pysytellä, epäterveellisyyden etenkin kun kuitenkin tuppaavat aika tyyriitä olemaan. Minä tarjoan ainakin talon puolesta ihan juuston ja voin, että niitä teidän ei tarvitse kustantaa. o/

    Ja sovitaanko, että sunnuntaina saadaan heräillä ihan miten lystää. Kahdeksan kuulostaa muuten ihan kelvolta, mutta itse tykkään juuri nukkua viikonloppuisin kymmenen maihin, hehee... Eli porukka heräilköön, kun on herätäkseen, aikaisin nousijat voivat sitten vähän hiljempaa yrittää olla aamupuuhissaan. Sovitaan mieluummin jokin aika, jolloin potkin teidät ulos. 8-) Itse haluaisin ainakin olla joskus kolmelta viimeistään kaupungissa, siis vapaana teistä, mutta ei ole välttämätöntä. Olisi vain taekwondo-treenit tuolloin ja niitä on inhan skippailla, kun muutenkin niin harvoin pääsen.

    Pikaisella tarkistuksella ainakin 13.13 ja 14.17 on Tampereen suuntaan lähdössä olevia junia, jompikumpi niistä? Seuraava noista onkin sitten vasta 16.13.

    VastaaPoista
  15. Herääminen miten lystää kuulostaa hyvältä :) Aikasin heräävät voivat varata vaikka lukemista mukaan tai vastaavaa, ja sit kympin aikaan voidaan huvituttaa itseämme nukkumattien herättämisellä: miten olis päällä pomppiminen? ;D

    14.17 juna näyttää hyvältä: lähtee sopivasti, ei tuu Murkilta kiire mut ei oo kovin myöhänenkään, ja mulle ainaki kiva suora juna Hesaan asti. Jos jollekulle etelässä asuvalle on kiire kotiin, Tampereella voi vaihtaa junaa jollon pääsee vähän nopeemmin :) (Hehe, ihmettelin ekä et miks VR näyttää samaa junaa kahesti, sillee et toisessa on vaihto ja toisessa ei, kunnes tajusin et vaihdon kaa on nopeempi.)

    Jeij, pääsen huomenna jo kouluun: tauti alkaa olla ohi. En siis tartuta enää ketään miitissä :) Ei kai kukaan muu oo tulossa kipeeks näin ennen miittii?

    VastaaPoista
  16. Heip heip, kyselen tässä nyt uudestaan juotavista. Tiedän, että ainakin teetä tulee olemaan tarjolla, mutta entäs sokeripitoisemmat ja maito? Voitte ihan vain heittää jo määriäkin, että mikä kuulostaa hyvältä arviolta näin isolle joukolle, olen meinaan tosi huono itse arvioimaan, kun olen itse niin juoppo sob sob :D esim. tyyliin 2 x 1,5l limupullo, 4 x 1l mehupurkki tms. Vettä nyt tulee koko ajan kraanasta, joten mehutiivistettäkin voidaan harkita. OPINIONS, PEOPLE!!

    Maidosta nyt en ole varma, kuinka moni sitä ylipäänsä haluaisi, haha? Jos ei kauheasti tarvita niin voin omaani tarjota.

    VastaaPoista
  17. Hei me voidaan Nian kanssa tulla suoraan Murkin asunnolle, kun tullaan kuitenkin Kuokkalasta. Eli jos mietitte taksin, niin meitä ei tarvitse laskea siihen mukaan. Ja ööää, Nia juo teensä maidolla, mutta me voidaan tuoda yksi tummansininen hyla maito. (Sitä voi sitten muutkin juoda, jos tykkää käyttää sitä enemmän teen seassa/ei pysty normaalia maitoa juomaan.) En oikein tiedä, mitä muuta me tuotaisiin. Ruokaa tuntuu tulevan nyt jo niin hirveästi kaikilta. Juoko kukaan kahvia/onko Murkilla kahvinkeitintä, jos tuodaan kahvipaketti? Voitaisiin varmaan tuoda jotain eri teemakujakin.

    VastaaPoista
  18. @Hakkis

    Ei ole kahvinkeitintä, kun en itse kahvia juo. :') Ja minä voin vaikka teille ilmoitella, kun lähestymme Kuokkalaa, niin voidaan teidät vaikka sieltä kauppa-aukiolta poimia? Saa kerran nyt nähdä, millä me oikein tuolta keskustasta tulemme, joten en osaa heittää arviota ajasta tällä hetkellä.

    VastaaPoista
  19. Voin tuoda pikakahvin jos se kelpaa.

    VastaaPoista
  20. @Murkki: Selvä! Pistä vaan viestiä sitten, tulitte miten vaan. : D

    Ja pikakahvi kelpaa, mekin voidaan kyllä sitä tuoda..! (Tunnen syyllisyyttä jos me tuodaan vaan maitoa kahden hengen edestä ;;w;;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No me tuodaan sitten herkkuja + jotain suolaista yleiseen jakoon, ellei ole erityisempiä toiveita enää. Mutta meiltäkin voi yhä kysellä jos jotain tarvitsee vielä, kun meillä kun ei ole vaikeuksia ruokia/juomia/tarvikkeita kuskailla. Voitaisiinhan me ehkä tuoda vaikka kahvia termarissa äitini luota. :'3 Ainiin, me voidaan vaikka tuoda sokeri jos monikin käyttää teessä/kahvissa?

      Poista
    2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    3. Täältäkin löytyy sokeria. :') Miä käyn noi juomat siis hoitamassa jo ihan perjantaina, lähinnä siitä syystä, että saa ne ajoissa jääkaappiin, ei kuskailun takia, haha. Kun ei kerran tosiaan ole mikään pitkä matka kauppaan tästä kämpältä ja mulla on ihan voimaakin riittävästi.

      Ja ei tarvitse potea syyllisyyttä siitä, jos ei ole tuomassa mitään! Osallistutte kuitenkin noiden ruokien ja juomien kustannuksien jakoon, ylimääräisyydet ovat valinnaisia. Mutta jos te haluatte suolaisuudet hoitaa niin jes söör, otan ne pois listastani.

      Huomasin, ettei niitä edes ole listallani, mutta IHSM, voitte hoitaa ne! (lisäksi tässä blogissa on tyhmä editointi-mahdollisuutet kommenteille (lue:olemattomat))

      Poista
    4. Mitä suolaista olit ajatellut? Voidaan kyllä hoitaa ne, kauppa on kuitenkin samalla matkalla, kun tullaan lauantaina. :'3

      Poista
    5. Varmaan ihan jotain perussipsiä ja näin. :) Yllättäkää meidät!

      Poista
  21. Jos limua ostetaan niin minä voisin ehdottaa cokista ´v´

    Ja niin, onko Liva siis tulossa sillä junalla joka on Jyväskylässä 10.36..?

    VastaaPoista
  22. Gwendoly: Nej, mulla ei oo jaksamista heräämään niin aikasten, eikä täällä muutkaan kovin aikasten vaikuttais olevan tulossa.

    Mä voin tulla Intercity 85:sella, joka on Jyväskylässä 12.39, tai jollakin myöhemmällä jos toisin halutaan... Tähdätäänks me kaikki nyt tohon aikaan mitä Murkki on postauksessa ehdottanu (13.36), vai johonkin muuhun?
    ...me nääs ollaan aika sekasin näistä ajoista: Mun mahdollinen juna ois 12.39, Gwendoly on kyselly 10.36:sen junaa, Chihei-ko:n bussi taas on yheltä :D Juup... Millä/miten Haikara ja KuroiWing on aatellu tulla?

    Juomista: jos jääteetä tuotte, niin tuokaa sitruunajääteetä ^^ Ja maidosta: mäki oon HYLA/laktoositon, eli yhen litran laktoositon maito tuskin tekis pahaa meille kaikille laktoosittomille. Aamiaistarvikkeisiin ihan perus paahtoleipä.
    Ja kanapastasta: suosittelen Murkki et ostat hunajamarinaadillisia kanasuikaleita. Niillä tulee helposti, mäki osaan XD

    VastaaPoista
  23. Omat junani menee aina Tampereen kautta ja aattelin tota 13.36 junaa kun sain sellasen käsityksen että se oli sovittu haha. VR ei edes tarjoa minulle sellaista vaihtoehtoa kuin 12.39

    myöhäsempi tuleekin sitten vasta kuudelta ja aikasempi on siellä jo kymmeneltä. 13.36 on minun junani.

    VastaaPoista
  24. Okei eli 13.36 saapuvalla junalla mennään ja lähdetään 14.17 lähtevällä junalla? Käypi minulle. :''>

    VastaaPoista
  25. Okei, eli 13.36 pitäisi kaikkien muiden, paitsi Nian ja Hakkiksen olla matkakeskuksella. :D Itse yritän tulla n. tuntia aikaisemmin teitä kärsimättömiä "viihdyttämään".

    Lisäksi, tältä näyttää huomiseksi suunnittelemani ostoslista:
    - Kanaa (voin ottaa hunajamarinaadillisia, ne on yleensä halvempi kuin maustamattomat kuitenkin heh)
    - Pastaa
    - Kermaa (näitä on vissiin hyla-versioita?? No hylaa kuitenkin otan.)
    - Salaattiainekset (salaatti, kurkku, feta... kelpaako? Itse en tomaatista tykkää, mutta voin ottaa muutaman teidän takia, gr.)
    - Paahtoleipää
    - Kalkkunaleike
    - Hedelmiä (banaanit ja klementiinit tarjouksessa, joten niitä napsin)
    - Juomat (Suunnitelmani on 2 x 1,5l cola, 3 x 1l mehu, 2 x 1/1,5 jäätee. Mikä jääteemerkki, pirkka vaiko jokin muu? AINAKIN ON JUOTAVAA.)

    Huomatkaa miten koitan olla säästeliäs ja mennä tarjousten kimppuun. :D Lisäksi ihan henkilökohtaisella listallani on juusto ja rasvaton maito, joita saa käyttää. Jääkaapista löytyy valmiina oivariinia ja meetvurstia, jos joku kaipaa. Lisäksi ylimääräinen kurkku, jos meidän menee kaikki salaattiin.

    VastaaPoista
  26. Hei onko tuolla 13.36 saapuvalla junalla tulevat jo ostaneet/varanneet liput? Koska paikat tosiaan pystyy valitsemaan ja monta paikkaa oli vielä vihreänä eli vapaana, voitaisiin saada esimerkiksi semmonen paikka jossa on tuolit vastakkain!

    VastaaPoista
  27. Eeeen ole vielä ostanut mutta kipinkapin kai pitäisi suuntaan tai toiseen.

    VastaaPoista
  28. Sitten me voitaisiin sopia mihin vaunuun mennään ja sopia paikat?

    VastaaPoista
  29. Lisää Murkki vielä kauppalistaan punertavat viinirypäleet: niitä voi syödä pelkkänään tai änkeä salaattin. Sopivat kyllä, ja jos niitä laitetaan salaattiin sen sun inhoamas tomaatin voi jättää pois ;)
    Jäätee vois olla sitä pirkan sitruunajääteetä, keltanen purkki.

    En ole vielä ostanu lippuja, aattelin itse asiassa vielä tässä tänä iltana varata. Montaks meitä on nyt junalla tulossa... Minä ja Gwendoly Helsingin suunnalta ja Haikara Tampereelta? KuroiWingistä ei vielä tiedetä miten se tulee... Anzu ei taida olla tulossa lainkaan?

    Mitä mä katoin: Gwendoly, Helsinki-Tampere junasta löytyy vielä 7 vaunusta hyviä paikkoja. (41 ja 37 tai 39 ja 35.)
    Gwendoly ja Haikara, Tampere-Jyväskyläjunassa vaunuissa 2 ja 7 löytyy vapaat vastaikkaiset paikat, mut suosittelen seiskaa: se kun on vika vaunu = vikaan vaunuun tulee yleensä vähiten porukkaa, jos juna ei oo täpötäysi. Seiskavaunussa paikat 61, 62, 65 ja 66.
    Käyn kohta varaamassa itelleni, mut vaikka ei saataiskaan niitä viereikkäisiä niin ei huolta: yleensä kanssamatkustajat ei oo ilkeitä ja suostuu vaihtaa... paitsi jos kyseessä on ikkunapaikka XD

    VastaaPoista
  30. ok, voin siirtyä itsekin sitten varailemaan :) kohta. Tänään. Pian.

    VastaaPoista
  31. Mun paikat:
    Tikkurila-Tampere vaunu 7 paikka 37
    Tampere-Jyväskylä vaunu 7 paikka 61

    Onks paluujunaks sovittu 14.17 vai onks aihe vielä avoin?

    VastaaPoista
  32. Ja nappasimpa sitten paikan Livan vierestä. Ehkä se vastakkainen olisi ollut parempi mutta olen väsynyt enkä jaksa ajatella enää argh.

    VastaaPoista
  33. Jatkan spämmäystä, mäkään en enää jaksa ajatella yhtenäisesti tänä iltana :D

    Paluusta sunnuntaina: en varaa vielä lippua, mutta haluaisin tietoa et mihin aikaan ihmiset ois suunnitellu about lähtevänsä (12, 13, 14, 15?). Ite tosiaan harkitsen 14.17 junaa, mutta hokasinpa että se on aika myöhään kotona (jota tietyistä syistä vähän karsastan). Ryhdyin siis harkitsemaan vakavasti myös aikasempaa vaihtoehtoa 13.13. Mut mulle kyl käy kaikki, haluan vaan tietää mihin aikaan suurin osa lähtee ja valkkaan sen perusteella junani.

    Gaah this makes no sense, gonna sleep now TAT

    VastaaPoista
  34. Huomasin että ainakin minä ja Liva ollaan menossa eri junilla.. ei ihan mennyt putkeen tämä nyt ´n`
    Mun juna: http://i830.photobucket.com/albums/zz223/maro_/open/Naumlyttoumlkuva2012-11-15kohteessa200608.png
    Oletan tämän olevan Livan juna?: http://i830.photobucket.com/albums/zz223/maro_/open/Naumlyttoumlkuva2012-11-15kohteessa200707.png

    Mikäs nyt neuvoksi..?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aah eikun ei. Se onkin vissiin se 10.22 Tikkurilasta lähtevä. Mutta meillä on joka tapauksessa eri juna tuo ensimmäinen. Asia taitaakin olla selviö. :''>

      Poista
  35. Gwendoly, tuohan junahan on perillä ihan eri aikaan? Omani on kanssa tuo pikajuna, joka on perilla 13.36

    VastaaPoista
  36. Asun sen verran lähellä Jyväskylää että ei junia tarvitse katsoa. Voin tulla matkakeskukselle tai suoraan asunnolle. Kumpi vaan on parempi.

    VastaaPoista
  37. Jotenkin jännää seurata tätä junakeskustelua sivusta samalla kun itse sitten chillaan jonkun bussin perukoilla (...Ja olenko ainoa joka repeää tuolle "vaunu 7" jutulle? XD)

    Mutta, random kommentti on random, koska ilmeisesti kaikki on täysin selvää ainakin tänne...

    VastaaPoista
  38. ...mä en ees tajunnu! Vaunu 7 no jösses ku sattu... Hyvä minä! Pysyn teemassa matkallakin! :D

    Ok eli me kolme tullaan junalla. Säkö tuut nyt eri junalla alkumatkan Gwendoly? Sen käsityksen ainaki sain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tulen lähijuna R:llä. :>

      Ahahahha johan nyt sattu tuo seiska vaunu.. :''D Ja seiska jatkuu jos ajatellaan että majottajaa eli Murkkia ei lasketa niin meitä vieraita on tulossa seittemän... Murkki saa olla Märchen. ~ Teema miitti parhaimmillaan.

      Poista
    2. Jeee, ees päivän-pari saan olla tän ryhmän Märchen. *o*

      Poista
  39. @KuroiWing

    Voit itse päättää kummalle haluat tulla. :) Kumpikin käy ihan loistavasti, asunnolle tulemisessa on vain se vika, että rappukäytävään et ainakaan pääse ilman minua, niin parempi tavata joko just Matkakeskuksella tai Kuokkalan keskustassa.

    VastaaPoista
  40. Kaupassa on nyt käyty, tulipa ostettua tavaraa, huh huh. Tuolta aikaisemmin postaamaltani listalta jäivät nyt pois feta ja ne viinirypäleet, otin sittenkin kirsikkatomaatteja koska ne olivat huomattavasti halvempia ja feta... noh, se vain unohtui. :') Jos joku kokee sen välttämättömyydeksi, niin voimme huomenna nopsaan käväistä hakemassa. Lisäksi paahtoleipä korvautui Vaasan rouheviipaleilla, kai kelpaa?

    In any case, pidän kuitin tallessa ja sitä saa pällistellä jos ei minuun luota, mutta näin alustavasti jokainen voisi varata mukaan 3,8 euroa. Lopullinen hinta oli 30,4 euroa ja tuo jaettuna kahdeksalla niin saatiin tuollainen tyhmä maksuhinta. (Poistin tosta muovikassit, joten säästitte ehkä jopa huimat 6 senttiä!!!) o7 Yrittäkää myös miellään tasarahaa, 20 senttisten kokoelmani ei ole mikään suuri, meinaan.

    Ostin 900 grammaa kanaa, kai se riittää?? Hätätapauksissa kaupat on huomenna johonkin kuuteen asti auki. o7

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päätin, että voin antaa alennusta lisää tuon 30 senttiä, jolloin teidän maksettavaksi jäisi 3,50 euroa. u3u Olen hyvin anteliaalla päällä krhm.

      Tämä lähinnä siksi, että toivon mukaan tänne jäisi jonkin verran tähteitä ;D (nyt kuitenkin ahmitte kaiken ja loput viette mukananne, sobbu.)

      Poista
  41. Ja hei meidänhän pitää päästä nyt yhteisymmärrykseen sen sunnuntain junan kanssa. Onko se se 14.17 juna vai aikaisempi?

    VastaaPoista
  42. Mulla ei oo kummemmin väliä sunnuntain junasta, suunnittelin et kattelen tilannetta ja ostan sit ennen junaa tai et äiti ostaa ja lähettää tekstarilipun :3

    Haikara: kävin thé huoneella, summaks tuli 13.10 jos haluat tasarahan varata.

    Murkki: 900g kanaa riittää kanapastassa. Onhan sulla sitä pastaa? :D Ja eiköhän toi leipä kelpaa... Enemmän oon huolissani salaatistamme, se on nyt vähän tylsä... Tai nojaa, hedelmiä päälle, ostiks sä niitä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuten totesin, tuli vain muutama muutos ostoslistaan, mutta muuten hankin kaiken lupaamani. o7 Salaatin voi luultavasti maustaa pippurilla ja oliiviöljyllä, niin ei sen nyt ihan megatylsää pitäisi olla.

      Ostin kahdenlaista pastaa, kun en tiennyt mitä te haluaisitte. :-D Löytyy gnocchia ja farfallea, toivottavasti kelpaa.


      Ja hei teille, olen joskus puoli yhden aikoihin matkakeskuksella, joten ne jotka saapuvat ennen 13.36n junaa, niin istuskelen siinä jossain penkeillä karkkikaupan ja matkahuollon/vr:n pisteen edustalla. Yritän pidellä tota Märchen-kylttiä näkyvillä, mutta muuten öööö, http://img.photobucket.com/albums/v728/Murkki/durpa.jpg opetelkaa naamani?? Hiukset eivät tosin ole enää noin kirkkaat mut ähh. :D

      Poista
  43. Okei, minäkin varmaan sitten jätän vielä ostamatta. Mutta itse suosisin ehkä 13.13 lähtevää Intercity 922 junaa jossa vaihto Tampereella tai sitä 14.17 lähtevää Intercity2 88 jossa on vaihto Riihimäellä. :>

    VastaaPoista
  44. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  45. Iiih~ Jännittää vähäsen~ En malta odottaa huomista >w< Ja onneksi ei tarvitse rahdata noita kamppeita junasta toiseen, huomasin justiinsa, että tuli sellanen medium-määrä tavaraa pakattua, ei liikaa, mutta silti rahtaaminen ahtaissa paikoissa olisi työlästä~

    (Olen random, miulla ei tunnu olevan yhtään järkevää sanottavaa :I)

    Elikkä aamulla vuan mokkikset kassiin ja menoksi~! (Ja näin ohimennen, jos näette random ihmisen Märchen-huivissa kantaen random kukallista makuupussia, joka pyörii (kirjaimellisesti) ympyrää, koska ei löydä ketään, se olen sitten mitä luultavimmin minä~~)

    VastaaPoista
  46. AINII KUKA TUO HAIKARAN MAKUUALUSTAN?!?!?!

    VastaaPoista
  47. Ookei hyvä :D Meikä lähtee kohta liikenteeseen, näkemisiin!

    VastaaPoista
  48. He hee kiva nähdä että ihmiset panikoi mun puolesta hehee.

    Kanssa lähden kohta, hyvää matkaa ja törmätään ;)
    Nähdään!

    VastaaPoista
  49. Miä tuossa heräilin juuri. :D Aika nauttia rauhallisesta aamusta, kun vielä voi. Ilma on tällä hetkellä aika pilvinen, katsotaan miten kehittyy.

    VastaaPoista
  50. (EKA!!1!1)
    Kiitos hienosta miitistä! Livejä oli hirmu kivaa katsella (etenkin kun itse en ollut nähnyt aiemmin muita kuin märchenin kokonaan). Ropettaminen oli myös hauskaa, voi sitä Pekkaa! Kortinpeluusta en edes aloita.
    Toivottavasti nähdään mahdollisimman monen kanssa Frostissa, olitte ihan huiseja!
    Toivottavasti selvisitte kaikki ehjinä kotiin asti ja tykkäsitte miitistä!

    VastaaPoista
  51. (TOKA!!!1111)
    Kiitokset myös täältä puolen o7 Toivottavasti kämppäni ei ollut ihan täydellisen huono tätä varten ja yöllisestä ~kuumuudesta~ huolimatta saitte edes hieman levättyä. Itselläni oli ainakin mukavaa, sainhan kiusata Haikaraa pitkästä aikaa ahhhh, ja vaikka nyt vähän väsyttääkin ja pitää taasen kouluun valmistautua, olen hyvin tyytyväinen tähän viikonloppuun. :) Tulevaisuudessa takuulla pidetään uusi miitti, eiks jeah?

    Ja voi Pekka, Pekka, Pekka.

    @Hakkis, työ olette koska tahansa tervetulleita katselemaan lisää livejä. Ilmoitelkaa vain ajoissa, niin katsotaan miten voin palvella!

    VastaaPoista
  52. (KOLMAS!!!! Heh, kaikki lähellä asuvat ehtivät ensin koneille)
    Kai tälle miitille tehdään vielä joku erillinen jälkipostaus? Hankala seurata kun kommentteja on jo yli 60.

    Oli tosi hauskaa! Nauroin vatsani kipeäksi korttipelien ja ropetuksen parissa. Pekka von Wettin on "hiano" "kunnioitettu" "mies". Myös livejen katselu oli todella hauskaa!

    Joskus uudestaan kyllä niin nunna pääsee taas lentämään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, pysytään tässä nyt kuitenkin vielä siihen asti, että joku saa sen jälkipostauksen kirjoiteltua, hehee. :-D (Liva, we trust in you??)

      Poista
  53. (...NELJÄS!!!111 ...? :D)

    Kiitos täältäkin, oli ihanista ihanin miitti, älyttömän hauskaa! Näin montaa Laurantia ei ole kerralla tullut tavanneeksi sitten Traconin (okei, ei siitä kai niin kauaa ole, mutta silti!)

    Pakko ottaa uusiksi, pelit, random höpötys, livet, sekä etenkin ropetus! Ehkä joskus Idokin onnistuu jossakin, kyllä se päivä vielä risukasaankin paistaa~~! Ja tietenkin jäi vielä selvittämättä kuka the "mysteerinen-vaaleahiuksinen-kaunotar-jota-kukaan-ei-missään-vaiheessa-voinut-mitenkään-tunnistaa" olikaan~~~~

    Ja mitä, Pekkahan oli kaikkein miehekkäin mies ikinä~ :D

    Mutta joo, lisää siinä postauksessa mikä tulee myöhemmin, eikös~~ Odotan Livan postaavan the roolipelin kokonaisuudessaan mahdollisimman pian~

    Love you all~<3

    VastaaPoista
  54. Nonii mäki pääsin kotiin tässä vartti sitten ^^ ...viidentenä? :)

    KIITOS oikeesti kaikille, tätä viikonloppuu tuun aina muistelemaan lämmöllä :) Kaikki oli kivaa, mulla ei ollu ainuttakaan tyhmää - anteeksi korjaan kurjaa (tyhmiä oli liikaakin, esittelyissä voitin Haikaran tyhmyydelläni XD) hetkeä! Tai no, lukuunottamatta ehkä sitä kun yritin saada unta siinä puoliks omalla ilmapatjalla ja puoliks Gwendolyn patjalla, mut Murkki hiero aamulla niskat kuntoon niin oon fine ;D Arigatou!

    Jaaha, mun työtä odotellaan :D Selevä, mä teen piakkoin pienen raportin mitä tehtiin miitissä, sekä yhteenvedon ropesta. Raportti tulee siks, että toivon sen auttavan ei-paikalla-olleita tietämään mitä me ollaan tehty, jolloin he eivät ole ihan pihalla kun esim. frostissa tapahtumista puhutaan ;) Teen mitä nyt täs illalla kerkeen, lupaan postata huomenna illalla viimeistään!

    Mielipidekysely: Haluutteko että pistän ropen alkuun listan kuka esitti ketäkin? Ja jos haluutte olla varma että muistan kaiken mitä tehtiin (ja oikeassa järjestyksessä XD) niin muistutelkaa! *hakee ropelaput ja alkaa kirjottaa postausta*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti vielä huomenaamullakin tuntuu hyvältä. :')

      Ja voisi olla ehkä ihan hyvä lisäys laittaa, että kuka mitäkin hahmoa esitti, haha? (Niin voidaan luoda syytteleviä katseita, kun todetaan tämä ihan OOCiksi eikun--)

      Poista
    2. Hehe, joo, musta ainakin lista olisi looginen.

      Auttakaa, apua: en muista enää mitä tehtiin liven kattomisen jälkeen?! Jos joku ylipäätään muistaa mitä illalla tehtiin niin vois antaa pienen järjestyslistan. Omani on jtn "live ruoka live, ??? (olikos se karaoke?), korttia, ropetusta". Mä taisin unohtaa jotain.

      Ja varotan, raportista tulee ehkä vähän turhan tarinoiva, mutta evvk.

      Poista
    3. jjep, karaokehan tuo oli, keskustelitte vain hetken livestä tulleista kysymyksistä ennen kuin alotettiin laulamaan. :)

      Poista
    4. Ok, unohin sen :D Hyvä kun sanoit... Semmonen kysymys vielä: haluutteko että pistän raportin ja ropetuskertomuksen eri postauksiin vai samaan?

      Poista
    5. No riippuu jos haluat siitä ropekertomuksesta nyt romaanin vetää, niin voisi olla ihan hyvä laittaa se erilliseen? Pääsisi ihmiset sit kans keskustelemaan siinä, että mitä heidän hahmoilleen mahtoi käydä jälkikäteen ja Haikara voi paljastella ilkeitä game master -suunnitelmiaan samalla. :--D

      Poista
  55. (SECHSTE!!! ! !1111)

    JEEEEEEE
    Tiedättekö, olen vain niin onnellinen että en antanut jännittämisen häiritä ja tulin mukaan?? Pyydän silti anteeksi että olin aluksi ihan tylsä. :( Anteeksi. Mutta onneksi korttipelien jälkeen jossa lyödään jatkuvasti itseään otsaan aloin päästä vähän paremmin sisälle tunnelmaan~ Uusi miitti olisi tosi hieno juttu, kannatan! Ja jos joku joka ei tullut/päässyt miittiin lukee tätä, toivotan heidätkin hyvin tervetulleiksi mukaan! ´v´

    Ja koska melkein kaikki edelliset ovat maininneet jotain suuresta Pekasta, niin myös minäkin teen. Hän on tosi "mies".

    Kohta voisin skannata taiteelliset näkemykseni illan tapahtumista ja lähettää ne Livalle..... stay tuned.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jooh, lähetä lähetä :) Postauksista löytyy mun sähköpostiosote. Kiva jos saat ne pian, niin saadaan postaus pystyyn.

      Ainii ja Murkki: ottaisitkos tästä postauksesta huomenna sit ainaki mun sähköpostiosotteen pois. Näin miitin jälkeen taidan poistaa levittelemäni osoitetiedot ;)

      Poista
  56. Hei kaikki,
    Nimeni on herra, Rugare Sim. Asun Hollannissa ja olen tänään onnellinen mies? ja sanoin itselleni, että jokainen lainanantaja, joka pelastaa minut ja perhettäni huonosta tilanteestamme, aion ohjata henkilöä, joka etsii lainaa hänelle, hän antoi onnellisuuden minulle ja perheelleni, tarvitsin eurolainaa 300 000,00 aloittaakseni elämäni kokonaan, koska olen yksin isä ja 2 lasta ja tapasin tämän rehellisen ja Allahin pelossa olevan miehen lainanantajan, joka auttaa minua 300 000,00 euron lainalla. Hän on Allahin pelossa oleva mies, jos tarvitset lainaa ja maksat lainan takaisin, ota yhteyttä häneen ja kerro hänelle, että (herra Rugare Sim) suuntaa sinut hänen luokseen. Ota yhteyttä herraan, Mohamed Careeniin sähköpostitse: (arabloanfirmserves@gmail.com)


    LAINANHAKEMUKSEN TIETOJA
    Etunimi......
    Toinen nimi.....
    2) Sukupuoli: .........
    3) Tarvittava lainasumma: .........
    4) Lainan kesto: .........
    5) Maa: .........
    6) Kotiosoite: .........
    7) Matkapuhelinnumero: .........
    8) Sähköpostiosoite ..........
    9) Kuukausitulot: .....................
    10) Ammatti: ...........................
    11) Mistä sivustosta olet täällä ...
    Kiitos ja terveisin.
    Sähköposti arabloanfirmserves@gmail.com

    VastaaPoista